2. Mustaa huumoria

"Tapaus virkisti jonkin verran mieliä. Niinpä Hietane linjan keskikohdalla otti pitkän harppauksen ja sanoi:

– Nyt juur! Täl hetkel Hietasen poika astus ulkomail."

Nyt on kirjaa luettu jo hyvä matka eteenpäin, ja sen todellinen olemus alkaakin paljastua toden teolla. Rikkinäisestä kirjasta irtoilevien sivujen lisäksi pikkuisen pistää ärsyttämään kaikki hienot sotatermit – lyhenteistä puhumattakaan – joita kirjassa on käytetty erittäin runsaasti. Välillä oikein putoaa kärryiltä, mitä tapahtuu, kun sivu on täynnä erinäisistä konsonanteista koostuvaa lyhennesekamelskaa. Mutta onpahan edes pieni toivonkipinä, tässä vaiheessa kirjaa on oppinut jo kaksi lyhennettä: "kookoo" tarkoittanee konekivääriä ja "pt." panssaritorjuntaa. Tai ainakin luulisin niin.

Mutta toisaalta nämä lyhenteet ja puhekielisyys muutenkin kuuluvat kirjan henkilöiden elämään hyvin tiiviisti. Siinä vaiheessa, kun ite seisot lumikuopassa seuranas kauhusta kankee toveri ja kohtaat yksinäs viiskyt ryssää, et hirveesti mieti pilkun paikkoja tai sitä, oliko se nyt "olenpahan" vai "olempahan". Kirjassa pääseekin erittäin hyvin sisälle miesten sota-arkeen, kaikki on kuvattu riittävän tarkasti ja todellakin realistisesti. Jos kaverin aivot ovat lentäneet pihalle, sitä ei todellakaan kaunistella, vaan ehkä hieman päin vastoin siitä saatetaan jopa heittää huumoria.

"Hietanen harmistui ensin. Mutta sitten häntä alkoi väkisinkin naurattaa tuo nälkään kuollut silakka. Kyllä hän arvasi, miten suurimerkityksinen lahja Mäkilän mielestä oli, ja siksipä hän koetti pysyä vakavana sanoessaan:

– No kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal."

Musta huumori näytteleekin kirjassa erittäin suurta roolia. Ymmärtäähän sen, rankoissa oloissa eletään henkensä kaupalla niin ei siellä tosikkona eläisi oman päänsä kanssa. Huumoria heitetään niin sotatilanteista kuin arjen puutteestakin. Kaikesta selviää, kun letkauttaa pienen, mukavan pätkän.

Nämä letkautukset vaikuttavat myös lukijaan. Muuten kirja olisi aivan äärettömän tylsä, mutta huumoripätkät saavat lukijankin huulille hymyn. Sitä aivan odottaa, että koska tulee seuraava hyvä juttu! Parhaista letkautuksista kiitokset menevät Hietaselle ja Rokalle, noille kahdelle suuliaalle huumorinheittäjälle. Onpahan tästä kaksikosta kehkeytynytkin lempparihahmokaksikkoni, juurikin siitä syystä, että he kyllä erottautuvat joukosta.

"Kun Rahikainen oli mennyt, sanoi Rokka:

– Kyl mie uson jot hää onnistuu. Hää männöö tään sovankii ilma naarmuu. Niin kiero hää on jot luotikaa ei satu.

– Se täyty kyl sanno, vaik mä en sil mittän paha tarkota, et Rahikaine ei kans ol kovi mont kerta ittiäs kuulan tiäl pannu. [Hietanen]"